Leo Salmelan kirja JUSSA – ERÄMAIDEN KASVATTI yllätti minut. Positiivisesti! Olinhan ennenkin lukenut erätarinoita, lyhyitä, joko metsästys- tai kalastusretkistä kertovia. Mutta kokonainen yli 400-sivuinen romaani oli uutta.

Kirja kertoo Mäkelän erämaatalossa asustavien elämästä1930-luvun Suomessa. ”Koskenkylän tilat on perustettu Siikajoen molemmille puolin paljon ennen minkäänlaisia teitä. Veneillä olivat kesäisin kulkeneet, talvisin hiihtäen, hevosella tai poroilla… Myöhemmin kun autotie tehtiin, tämä tehtiin länsirannalle ja itäpuolen talot jäivät ilman tietä ja myös ilman siltaa” . ”Missä tämä Koskenkylä sijaitsee? Sillä ei ole merkitystä, ei myöskään sillä, kuka tämä Jussa on ollut. Tärkeintä näissä kertomuksissa on silloisten ihmisten elämän, kokemusten ja arvomaailman tulkitseminen… että lukijani pääsisivät myös omakohtaisesti kokemaan niin erämaiden vapauden ja rauhan kuin myös ihmisten sovinnollisen kanssakäymisen, jossa hyvyys ja toisten kunnioittaminen näyttelivät keskeistä sijaa.” sanoo Leo Salmela esipuheessaan.

Mäkelää isännöi Antti vaimonsa Hannan kanssa, heillä on kolme lasta. Antin veli Jussa ja pikkusisko Anna-Liisa ovat luovuttaneet perintötalon Antille, jotta tila säilyisi eheänä myös tuleville sukupolville. Anna-Liisa on naimisissa Pentin, kirkonkylällä asuvan poliisimiehen kanssa. Jussa on ”vanhapoika”, mutta ei suinkaan mikään ”peräkamarin poika”, vaikka asuukin veljensä talossa. Hän kokee olevansa perheen täysivaltainen jäsen, hoitaen osuutensa talon töistä. Töihin osallistuu koko perhe, lapsetkin kukin kykyjensä mukaan. Innokkaana metsämiehenä Jussa tuo myös pöytään metsoja, teeriä ja muuta riistaa sekä kalaa.
     Parasta kirjassa ovatkin Jussan eräretket. Luonnossa liikkuessaan hän ehtii miettiä syntyjä syviä ja havainnoida tarkasti luontoa ympärillään. Hänellä on silmää luonnon kauneudelle, lukijakin eläytyy mukaan vaellukselle. Myös Pentti kiinnostuu metsästyksestä ja Jussan taitavalla opastuksella perehtyy alaan hyvinkin syvällisesti. Miesten mietteet luonnon helmassa ovat antoisaa luettavaa. Jussan eräretkiin ei kyllästy, aina jotain uutta tapahtuu. Jopa syksyn päivittäiset ansapolut kerrotaan kiinnostavasti.
     Naapurin yksinäiselle vanhukselle Jussa vie toisinaan lintupaistin ja puhelee hänen kanssaan yömyöhään. Kaikki kylän asukkaat ovat sopuisasti yhtä. Ankara luonto ympärillä on opettanut kaikkien tarvitsevan toistensa apua. Lukiessani koin, että olemme nykyään kiireessä menettäneet paljon hyvää, läheisen kosketuksen luontoon ja kanssaihmisiin.

Heinäkuussa 2011
TERTTU LUKKARI

Kustantajan sivulle