Sodankylän Invalidiyhdistys perustettiin lokakuussa 2000. Pian tämän perustamisen jälkeen ongelmaksi muodostui sopivien kokoontumis- ja harrastustilojen puute. Sään­tömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin alkuun kunnanviraston kokoustiloissa aina siihen asti kunnes kunta pani kokouksien pidolle niin kalliin maksun, että pienen yhdistyksen varat eivät olisi muuhun riittäneet ja niin jouduttiin luopumaan niistäkin kokoustiloista. Ratkaisu ilmenneeseen ongelmaan löytyi seurakunnan taholta. Kirkon raamattupiirin puitteissa syntyneet yhteydet johtivat siihen, että edesmenneen puheen­johtajan, Jyrki Rajalan, myötävaikutuksella perustettiin seurakuntatalolla joka kuukau­den ensimmäisenä tiistaina kokoontuva invakerho, jossa kirkon diakoniatyö on ollut alusta alkaen aktiivisesti mukana. Hoitaen kerhon kahvitarjoilun ja osallistuen monin tavoin invalidien asian edistämiseen.

Vuosien saatossa säännöllisesti kokoontuvan invakerhon vieraina on ollut seurakun­nan edustajien lisäksi vierailijoita moniltakin eri aloilta, jotka tavalla tai toisella kos­kettavat invalidien ja heidän omaistensa elämää. Kuten kunnan vammaisasiamies, Ke­lan edustaja, edustaja kotipalvelun piiristä, kirjailija ym. Ensi kevääksi on suunnitteilla psykologin vierailu invakerhossa. Tämä psykologin vierailu on erityisen tarpeellinen sikäli, että monille terveytensä joko liikenneonnettomuudessa, työtapaturmassa tai va­kavan sairauden myötä menettäneille alkutilanne on siinä määrin kova juttu, että siinä tuppaa tulemaan itku isollekin miehelle ja tällöin kaikki ympäristön taholta tuleva asi­antunteva henkinen tuki on enemmän kuin tarpeellista. Terveytensä lopullisesti menet­tänyt on menettänyt samalla kaikki terveyteen liittyvät harrastukset ja elämän rikkaudet ja sijaan on löydettävä kokonaan uusi elämä ja uudet elämänarvot ja näissä tilanteissa psykologian asiantuntemus on hyvänä apuna uuden elämän rakentamisessa ja elämän haasteiden voittamisessa.

Pyhätunturin jylhät maisemat edustavat suurta ajattomuutta.

Syysretkellä Pyhätunturin maisemissa…

Yksi invalidiyhdistyksen ja seurakunnan dia­koniatyön yhteistoiminnan muoto on joka ke­vät ja syksy järjestetyt retket eri kohteisiin. Sattas­vaaran leirikeskukseen, Seipäjärven Kar­hun­pesälle, Roi­vaseen ym. Tämänkertainen syys­retkemme oli syyskuun 4 päivänä toteu­tettu kiertoajelu Pyhä­tunturin Kairosmajan ja Re­vontuli­kappelin kautta Suvannon kylälle.

Aurinkoinen syyspäivä siivitti matkanteko­amme kun ajelimme Luoston tunturimai­semien kautta Pyhätunturille. Liekö niin, että tuntu­rissa taivas on lähempänä tai joh­tuneeko siitä, että tunturin vuosituhansien kivinen ja muut­tumaton historia on silmin nähtävissä, koskapa tunturissa aika menettää merkityksensä. Kiire lakkaa ja al­kaa ajat­tomuuden kokemus ja näin oli myös ret­kellämme.

Kairosmaja – rauhallinen ja viihtyisä ruokailupaikka tunturimaisemissa

Kirkon diakoniatyön Kairosmajalla tarjoaman aterian jälkeen oli vuorossa tutustuminen Revon­tulikappeliin, jossa ainut oikea virsi niissä puitteissa oli: ”Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen…”

Revontulikappeli

Invalidiyhdistyksen toiminta sel­laisenaan ei ole uskonnollista toi­mintaa. Uskonnolliset kysymyk­set ovat jokaisen henkilökohtainen asia ja yhdistyksen toimintaa pyri­tään mo­nipuolistamaan niin, että yhdistyksellä olisi jokaiselle jotain annettavaa. On kuitenkin myös niin, että monille meistä iankaik­kisuuskysymykset ovat tärkeitä. Monille meistä tietoisuus siitä, että kerran tämä matkamme täällä vai­vojen laaksossa päättyy ja kerran koittaa päivä, jolloin pyörätuolit, kainalosauvat ja kyynärkepit jäävät tänne ja alkaa uusi elämä uudessa ulottuvuudessa, auttaa jaksamaan ja kestämään kovissakin kärsimyk­sissä. Tunturiympäristössä ihminen kokee pienuutensa ja tunturin vuosituhantisen muuttumattoman historian rinnalla ihmi­sen ikä on lyhyt. Olemme vain ohikulkumat­kalla kohti sitä iankaikkista päämäärää, jossa ei ole invalideja, ei vanhuksia eikä vam­maisia; ja jossa meidän kaikkien on niin hyvä olla ja näitä näkökohtia ajatellen seura­kunnan järjestämä matka Pyhätunturin mai­semiin oli todella onnistunut valinta.

… ja Suvannon kylän muu­toksen tuu­lissa.

Kitisen joen rantatörmälle rakentuneella Suvan­non kylällä on takanaan pitkä his­to­ria. Vanhin kylän rakennus on raken­nettu vuonna 1730, joka kertoo siitä, että mies­polvet ovat vaihtuneet mo­neen ker­taan kylän kasvaessa ja vaurastuessa ja tämä Suvannon kylä oli syysretkemme toinen pysähdyspiste, jossa oli seura­kunnan tarjoama kahvihetki matkai­luyritystä harjoittavien Mettiäisten kah­viossa.


Tämän kahvi­tuokion aikana talon isäntä, Osmo Mettiäinen, kertoili kylän vaiheista ja omista kokemuksis­taan:

Osmo ja Anja Mettiäisen viihtyisä Galleria-Kahvila Säpikäs

Talon isäntä oli ollut vasta pieni poi­kanen, mutta muisti kuinka talviso­dan aikaan vai­novenäläi­nen oli jo saavut­tanut Pelkosen­niemellä Kemijoen ranta­maise­mat ja Su­van­non kylän vä­elle tuli lähtö evakkoon. Talvi­pakka­sella oli menty he­voskyyteillä As­kaan, jossa oli yö­vytty ja seuraavana päivänä Vaalajärven kautta Kitti­lään. Viholli­sen hyök­käys oli kui­tenkin saatu py­säytettyä ja niinpä myöskään Suvannon kylä ei joutunut taiste­lutante­reeksi ja evakko­matka muutoin­kin jäi lyhyeksi maalis­kuussa solmitun väli­rauhan ansi­osta.
     Sen sijaan pitempi oli ollut se evakkomatka, jolle Suvannon väki oli syksyllä 1944 joutunut Lapin sodan kynnyksellä. Kemijärven asemalla oli noustu junaan ja määränpää oli Kannuksen rautatieasemalla, josta majoituttu taloihin. Tältä evakkomatkalta oli pa­lattu seuraavana keväänä ja nyt kun Suvannon kylä on ollut kaukana valtateistä ja huo­nojen tieyhteyksien päässä, oli kylä jäänyt saksalaisilta polttamatta ja evakot palanneet koteihinsa jatkamaan sitä elämää, joka evakkoon lähdön myötä oli keskeytynyt.
     Suvannon kylä on ollut kautta aikain vauras maalaiskylä, jossa maatalous on näy­tellyt eränkäynnin ja poronhoidon ohella keskeistä osaa elinkeinossa. Ohra on menesty­nyt Kitisen rantatörmillä erittäin hyvin, jopa niin, että parhaimmillaan kylässä on ollut kolmekin puimaosuuskuntaa. Samoin ruista vähäisessä määrin viljelty, kokeiltu jopa vehnää. Maitotonkat on pitänyt rahdata veneellä yli Kitisen vietäväksi Kursun meijeriin ja varsinkin rospuuttoaikana syksyisin ja keväisin tässä on ollut omat hankaluutensa, mutta maausko on ollut korkealla ja auttanut voittamaan vastukset.
     Mutta mikään ei ole pysyvää edes rauhaisassa Suvannon kylässä. Elinkeinorakentei­den muuttumisien myötä maatalous on Lapissa menettänyt entisen asemansa elinkei­nona ja jäänyt harvojen suurten karjatilojen asiaksi. Tämä on johtanut siihen, että yhä useammat ovat joutuneet lähtemään kotikylistään elannon perässä muualle Suomeen ja kylien ikärakenne muuttuu vanhuksien suuntaan. Tämä ajan yleinen ilmiö on kosketta­nut myös Suvannon kylää ja ehkä tätäkin voimakkaammin kylän elämään on vaikutta­nut Kokkosnivan voimalaitoksen rakentaminen, joka hukutti myös Mettiäisen tilan pelloista veden alle niin suuren osan, että karjanhoito jouduttiin lopettamaan ja navetta­rakennus entraamaan ja muuttamaan matkailun palvelukseen. Lomamökkitoiminnan rinnalle kahvio- ja ruokailutiloiksi, joka nykyään tarjoaa myös hyvät puitteet häiden, syntymäpäi­vien ja muiden sukujuhlien, jopa kokouksien pitämiselle sekä taidenäytte­lyille.

Muutoksen tuulet ovat siis Suvannon kylässä olleet todella voimakkaita. Nykyään kylässä asuu ympärivuotisesti vain 13 asukasta, joskin kesälomien aikaan kylän asu­kasmäärä moninkertaistuu ja on odotettavissa, että moni työn perässä muualle muutta­nut palaa eläkkeelle siirtymisen myötä tutuille pihatantereille – lapsuutensa sielunmai­semiin ja elämä jatkuu muutosten tuulista huolimatta myös Suvannon kylässä.

Kirkko mukana ihmisten elämässä ja muutosten tuulissa

Kiertoajelumme viimeinen taival oli Suvannon kylästä Kokkosnivan ja Aapajärven kautta poroja varoen ja väistellen Sodankylään, jossa seurakuntatalon pihalla ympyrä sulkeutui ja tuli kiitosten ja hyvästelyn aika.

Kokonaisuutena toteutettu syysretki oli todella antoisa ja saimme olla kosketuksissa niin iankaikkisuuskysymysten kuin ajan muutosten tuulienkin kanssa. Monille tervey­tensä menettäneille muutosten tuulet ovat olleet todella rajuja myrskypuuskia, jotka ovat koetelleet niin kestävyyttä kuin elämän mielekkyyttäkin. Tämä invalidiyhdistyksen ja seurakunnan yhteinen retki oli osoituksena siitä, että kirkko on mukana ihmisten elämän vaiheissa, kanssamatkaajana niin myötä kuin vastatuulissakin sekä elämän ra­juissa myrskypuuskissa. Ratkaisevaa ei ole se, tuleeko näitä myrskypuuskia vaiko ei. Ratkaisevaa on, että yhdessä kestämme kaikki myrskyt ja myrskyjen jälkeen elämä jat­kuu elävien maassa. Aina siihen asti kunnes itse kukin vuorollamme muutamme siihen maahan, jonne maiset myrskyt ja muutosten tuulet eivät enää yllä. Tästä kanssamat­kaamisesta kirkko; ja etenkin seurakunnan diakoniatyö ansaitsee meidän kaikkien kii­toksen ja tunnustuksen.

Kuvat:
Eira Salmela