Joulukuu 2011


Tunnustusta vapaaehtoistyölle


Joulukuun 3 päivä on nimetty kansainväliseksi vammaisten päiväksi, jota on vietetty eri teeman merkeissä. Tänä vuonna teemana oli vapaaehtoistyö ja jo elokuussa Invalidiliitto pyysi nimeämään Sodankylästä jonkun vapaaehtoistyössä ansioituneen henkilön kunniakirjan ja palkinnon saajaksi.

Yhdistyksemme hallitus nimesi vapaaehtoishenkilöksi Terttu Lukkarin, joka on aktiivisesti toiminut invalidiyhdistyksen lisäksi muissakin hyväntekeväisyysjärjestöissä ja ollut tukena monille yksinäisille sairaille ja vanhuksille.

Kuvassa yhdistyksemme puheenjohtaja Martti Lintula sekä sihteeri Eira Salmela luovuttavat Invalidiliiton myöntämän kunniakirjan ja palkinnon Terttu Lukkarille seurakuntatalolla 7.12 pidetyn invakerhon yhteydessä.


Terttu Lukkari kiittää

Vuoden vapaaehtoinen 2011.
Sodankylän Invakerhossa 7.12.2011 odotti yllätys. Joulukuun 3. pv on nimetty kansainväliseksi vammaisten päiväksi, jonka teemana tänä vuonna oli vapaaehtoistyö. Puheenjohtaja Martti Lintula ja sihteeri Eira Salmela luovuttivat minulle Invalidiliiton myöntämän kunniakirjan "Vuoden vapaaehtoinen 2011", ja palkinnon, joka oli sininen, kämmentä kuvaava kipsiveistos, tuikkuineen.
Tilanne hämmensi minua, teki nöyräksi. Miksi juuri minulle? Moni muu tekee paljon enemmän, mietin. En osannut pitää kiitospuhetta, vaan ehdotin taukojumppaa: käsivarsiamme nostaen lausuin samalla: "Hyvä Jumala - tässä olen - avaan sydämeni - siunaa minua - anna minun olla siunaukseksi" Tässä lienee meidän kaikkien vapaaehtosten työn voimanlähde. "saadessaan antaa ja antaessaan saa..."

27.12.2011
Kiitollisuudella Terttu Lukkari


Kansion otsikkosivulle
Invalidiyhdistyksen kotisivulle