Sen lisäksi, että ihmisen synnynnäiset olosuhteet ja kasvuympäristö sanelevat paljossa yksilön arvot ja ihanteet, niin myös yksilön persoonalliset ominaisuudet johdattelevat ihmisen valintoja ja elämän arvoja. Toisia nämä sisäiset vaikutteet johtavat kaupunkien hulinoihin ja kapakkaympyröihin tai tanssilavoille, synnin karkeloihin, kun taas toisia veri vetää erämaiden hiljaisuuteen - luonnon harmoniseen vapauteen ja rauhaan.
     Omalla kohdallani tämä sisäinen johdattelija veti luontoon. Jo pienenä poikana olin isän mukana Vuojokivarressa onkimassa isoja säyneitä, särkiä ja ahvenia ja pian tämän jälkeen samoilin nuolipyssyni ja pienen koiranpennun kanssa syksyisissä lähimetsissä ja myöhemmin, vähän varttuneempana samoilin isän pienoiskiväärin ja myöhemmin oman aseen kanssa kauemmas ja kauemmas aina tunturien liepeille ja karhujen valtakuntaan asti. Jokin sisälläni sanoi, että näillä kalamatkoilla ja eräpoluilla astelin taattojen askelissa. Koin valtavan hyviä ja ihania hetkiä Isänmaani rauhaisassa syleilyssä, pyhäkössäni ja temppelissäni, aina siihen asti kunnes kaikki pirstoutui.
In addition to it that the inborn conditions and growth environment of the human being edit the values and ideals of the individual, also the personal attributes of the human being lead the choices of the human being and the values of the life. Others these internal influences lead to the hullabaloos of towns and to pub circles or to open-air dance floors, to frolics of the sin, whereas the blood draws the others to the silence of wildernesses - to harmonic freedom and peace of the nature.
     For my part this internal guidance drew to the nature. Already as small boy I was on the shores of Vuojoki with the father to fish. As schoolboy I rambled in autumn in home forests with my arrow gun and a small puppy's and already at age of 14 I rambled with the father's small-bore rifle, and later with own weapon still deeper into the wildernesses. I walked near fjeld and all the way to the bears' in country. I knew in my heart that on these fishing trips and on forest paths, I paced in the ancestors' steps. I experienced extremely good and wonderful moments in the peaceful embrace of my fathers' country, in my temple, until all my in life came crushed.

Se oli juhannusaatto 1983. Olimme matkalla vaimoni kummipojan rippijuhlille Rovaniemelle ja kävimme ostamassa kukkia Saarenkylässä sijaitsevalta puutarhalta. Kello oli jotain 10 tietämillä. Kesäinen luonto oli kauneimmassa kukoistuksessaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kullerot kukkivat ja linnut lauloivat sulosäveliään. Puutarhan pihalla odotellessani minun oli todella hyvä olla. Olin 38-vuotias terve kaveri ja elämäni oli hyvällä mallilla. Samoin luotin täysin Jumalaan. Siihen, että Jumala varjelee niin, ettei hiuskarvakaan päästäni katkea. Mutta en vielä tiennyt, että siinä puutarhan pihalla kävelin viimeiset askeleeni omilla terveillä jaloillani.
It was Midsummer Eve 1983. I was with my family on the way my wife's godson's to the confirmation class party onto Rovaniemi. On the way we went to buy flowers from the garden, which is located in Saarenkylä. It was 10 o'clock by knowing. The summer nature was in most beautiful heyday. The sun was shining from a clear sky; the flowers bloom and the birds sang beautifully. When my wife was buying flowers, I awaited on the courtyard of the garden and my feeling was really good. I was a 38-year-old and I had excellent physical strength and my life; it was on a good model. I totally trusted God. I trusted to fact that God protects so that the hair will not break from my head. But I did not know yet, that I in it on courtyard of the garden walked the last step my on own healthy feet.

Puutarhalta lähtömme minä vielä muistan. Muistan, kuinka pihalle ajoi joku nuoripari tummalla henkilöautolla ostamaan kukkia. Muistan, kuinka tie kaartui loivasti oikealle, mutta sitten seuraava muistikuvani on, että tulin tajuihini jossain sumun täyttämässä huoneessa. Suustani lähti sormenvahvuinen letku ja meni jonnekin sumun sekaan. Valkopukuisia hahmoja liikkui sumun seassa ja joku sanoi: "Kylläpä katsoo ihmeissään".
Its still I remember when we get off from the garden. I remember that somebody newlyweds arrived with a black car to the courtyard of the garden to buy flowers. I remember how the road curved mildly to the right, but then there will is my next memory picture that I came to my consciousnesses in some room filled by the fog. A hose left and went from my mouth among the fog somewhere. To the white the dressed persons were among the fog and somebody said: "Yes looks astonished."

Paikka oli Lapin keskussairaalan teho-osasto. Heti puutarhalta lähdön jälkeen ensimmäisessä risteyksessä oli moottoripyörä pamauttanut tuhatta ja sataa suoraan syliini, kaularankani oli murtunut ja olin kaulasta alaspäin täysin halvaantunut eivätkä lääkärit voineet sanoa, jäänkö henkiin vaiko en. Näin kesän kaunein aika, kukkien loisto ja tuoksu sekä lintujen laulu oli vaihtunut Sibeliuksen tuonelan joutsenen säveliin, mutta miksi. "Miksi, Jumalani" kyselin yhä uudelleen ja uudelleen, mutta koskaan siihen en vastausta saanut.
The place was the intensive care unit of the central hospital of Lapland. There had been a motorcycle immediately after the start from the garden crashing into my car at the first crossing on the high speeding and had come inside car and into my fathom. My spine had broken on area of the neck and I was totally paralysed downwards from the neck and the doctors were not able to say whether I survive or not. This way the summer the most beautiful time; beauty and scent of flowers and the birds' song had changed to melody of the swan of the Hades of Sibelius. But why? "Why my God?" I asking still again and again but never got an answer to it.

Kuluivat päivät, viikot ja kuukaudet. Teho-osastolla, osasto nelosen eristyshuoneessa, sitten huone kuutosessa, josta lokakuulla siirrettiin ambulanssilla Sodankylän terveyskeskukseen.
They wore out days, weeks and months in central hospital of Lapland. On intensive care unit, on department number four in insulator room, then in room number six from which I in October was transferred into the health centre of Sodankylä by ambulance.

Joulun jälkeen minut kuljetettiin Lapin kuntoutuskeskukseen ja maaliskuulla vielä Käpylän kuntoutuskeskukseen, josta huhtikuulla kotiutettiin terveyteni lopullisesti menettäneenä pyörätuolikaverina ja tämän jälkeen alkoivat sellaiset elämän realiteetit, joita kuvaamaan sanat eivät enää riitä.
After Christmas I was taken to the rehabilitation centre of Lapland onto Rovaniemi and in March 1984 to rehabilitation centre of Käpylä to Helsinki and from there I was discharged in April. I had lost my health permanently and I sit in the wheelchair. And this started such reality of the life, which the words are not being enough to tell.

Kaikki terveyteen liittyvät elämän arvot ja rikkaudet olin menettänyt ja niinpä niin monina syksyisinä päivinä tai kuutamoisina iltoina tähyilin kyynelveron läpi horisontissa kohoavia vaaroja ja elin ajatuksissani uudelleen nuoruusvuosien eräretkiä, havuvuoteita rakotulilla tai iltahetkiä eräkämpillä.
I had lost all the values and riches of the life, which are related to the health. So many in autumn days and moonlight evenings I watched the tear curtain's from behind in horizon rising hills and I empathise in my thoughts again hunting trips of the early years. I remembered fir twig beds on chink fires or evenings at lodges.

Hyvin yleistä on, että ihmiset ymmärtävät oman terveytensä arvon vasta sitten kun sen on lopullisesti menettänyt. Samoin yleisesti ymmärretään, että lähiomaisensa menettänyt joutuu käymään läpi oman surutyönsä, mutta harvat tulevat ajatelleeksi, että täysin samanlainen surutyö omasta terveydestään on käytävä läpi silloin kun ihminen menettää lopullisesti terveytensä ja ne arvot ja rikkaudet, jotka tähän terveyteen ovat liittyneet.
It is very general that the people understand the value of their own health only when one has lost it permanently. Likewise it is understood generally, that they, which has been lost in death of kinsman, has to go through its own grief work. But the few come thought that the totally similar grief work from its own health must be gone through when the human being loses his health and those values and riches permanently, which have been connected to this health.

Kuoleman porteilta Jumalan, Isänmaan ja oikeuden palvelijaksi.
From gates of the death - God's, fatherland's and right's servant.

Vaikka onkin niin, että nuoruuteen ja terveyteen liittyy jokaisella rikkaita muistoja, näiden vanhojen muistojen hiilloksella ei voi kovin pitkään lämmitellä. Mikäli elämän ainut rikkaus on nämä vanhat muistot, elämä muuttuu selkä edellä kulkemiseksi ja mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä kaukaisemmiksi ja hämärämmiksi nämä muistot muuttuvat ja ennen pitkää ollaan tilanteessa, jossa vallitsee täydellinen tunne-elämän tyhjyys. Missään ei ole enää mitään eikä ketään.
Even though one indeed is so that on every one is rich memories will be connected into youth and health. However it is so that on the embers of these old memories cannot to be warm very to long. If the only riches of the life is these old memories, from life become a back in the front to going, and what longer the time wears out, its further away these memories is and well more vague. Eventually we are in the situation, in which the perfect emptiness of the emotional life dominates. In anything are not anything and not any human being.

Joku on sanonut, että elämässä vallitsee tasapainon laki. Eli se, mitä fyysisesti menetetään, se henkisesti voitetaan. Niinpä kun fyysinen terveys oli lopullisesti menetetty, oli suunniteltava tulevaisuus henkisien arvojen varaan ja sellaisiin toimintoihin, joissa voisin pyörätuolikaverinakin toimia oman, ja jopa koko kansakunnankin tulevaisuuden hyväksi.
     Näissä tarkoituksissa Aretalogian ensimmäinen numero näki päivänvalon marraskuulla 1984. Pyörätuolissa istuen ja yhdellä sormella vakuutusyhtiöltä saamaani sähkökirjoituskonetta naputtaen kirjoitin tekstit kuuteen numeroon vuodessa sekä asemoin kuvausvalmiit originaalit offset-rotaatiota varten. Tämä työ antoi toiminnallisen sisällön elämälleni ja toiveet paremmasta tulevaisuudesta, jota ilman tuskin olisin jaksanut enää elää.
Somebody has said that in the life the law of the balance dominates. In other words what is lost physically it is won mentally. So when the physical health had been permanently lost, the future had to be designed on mental values and to such actions, in which I could act as the fellowman, which sits in the wheelchair, own and also of even the whole nation's to success.
     In these purposes my magazine, Aretalogia, the first number saw the daylight in November 1984. I sited in the wheelchair and tapping with one finger the electric typewriter, which I got from an insurance company, I printer texts at a year to six numbers and I made to the description ready originals pages for magazine weight. This work gave the functional contents and the hopes of the better future to my life. And without this I would hardly have had the strength to continue this life of mine.

Toinen erittäin ratkaiseva tekijä rusikoituneessa elämässäni oli se kun elokuulla 1986 suoritin ajotutkinnon automaattivaihteisella autollani ja pääsin uudelleen liikenteeseen. Niinpä Sodankylän keskustassa tapasin tuttujani ja monet tuntemattomatkin kävivät autossani istumassa ja kun kaikki tiesivät tilanteeni, sain todella arvokasta henkistä tukea sekä myös palautetta lehtityöstäni. Olin vaikeasti vammautuneenakin ihminen ihmisten joukossa.
The second extremely crucial factor in my life, which had become disabled, was when in August 1986 I took the driving degree onto automatic gearing onto equipped my car and I got to the traffic again. After this I met Sodankylä in the centre, I met my familiar and even the many unknown became in my car to sit. And when all my situations knew, I got really valuable mental support and feedback onto my magazine. I was a human being among the people even when I had become disabled.

Invalidien, vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien
ja oikeusturvan puolesta.
This is action on behalf of old persons' and disabled persons' human rights'
and legal protection.

Meillä Suomessa eletään yleisesti siinä harhassa, että viranomaistoiminta ja oikeuskäytäntö on nuhteetonta; ja että kansalaisten ihmis- ym. oikeudet toimivat käytännössä. Tämän illuusion mukaan ajattelevat ja asennoituvat ne, joiden ei ole tarvinnut omakohtaisesti kokea tämän sivistyneen oikeusvaltiomme nurjaa puolta.
     Sen sijaan ne henkisen jaksamisen äärirajoilla elävät kansalaiset, Suomessa liki 300.000, jotka ovat joutuneet omakohtaisesti kokemaan viranomaisten välinpitämättömyyden, hyvä-veli-kytkennät, suoranaiset valheet ja jopa oikeusmurhat, tietävät, että hyvin kaukana tämä yhteiskuntamme on vielä sivistyneestä oikeusvaltiosta.
In Finland we live generally in that illusion that the action and legal usage of the authorities are irreproachable; and that the citizens' human rights operate in practice. According to this illusion lives and think they, which have not needed personally to experience our constitutional state's adverse side.
     Instead they human beings, which our in the country lives on the limits of the mental endurance, about the citizens in Finland near 300.000, which have had to experience the indifference of the authorities, the good brother relations, the obvious lies and even judicial murders personally, they know its that very far this society of ours is still about an educated constitutional state.

Merkittävän lisän lisänsä tähän kurimukseen tuo vielä se, että aina silloin kun yksilö joutuu napit vastakkain jonkun viranomaistahon kanssa, nämä illuusion varassa elävät syyllistävät aina tämän yksilön ja niinpä yksilö ei saa ääntään tässä yhteiskunnassa kuuluviin - ehkä Karpon ohjelmaa lukuun ottamatta.
Considerable addition to this whirlpool is still it that always when the private citizen falls to the conflict with authority's, these in the power of illusions live, they stamp guilty always this individual citizen. The one that has been stamped guilty has no friends and the individual does not get own vote in this society to belonging.

Oman erityisryhmänsä tässä yhteiskunnassa muodostavat invalidit, vanhukset ja vammaiset, joiden ihmisoikeudet ovat, varatuomari Juhani Parkkarin sanoja lainatakseni, vielä puolitiessä; ja Sodankylässä nämä eivät ole edes puolitiessä. Täällä niitä ei näytä olevan ollenkaan.
In this society the old persons and disabled persons establish their own special group, which human rights are, I borrow Master of Laws Juhani Parkkari's words, still halfway. And these are not halfway in Sodankylä. Here they do not exist at all.

Valtaosin invalidien, vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksissa ilmenevät ongelmat johtuvat ihmisten; ja myös viranomaisten tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Siitä, ettei yksinkertaisesti tajuta millaista heidän elämänsä on. Niinpä näissä ongelmissa ainut ratkaisu ja paremman elämän toivo on siinä, että nämä kovan kohtalon omaavat saavat itse äänensä kuuluviin ja pääsevät kertomaan omista kokemuksistaan. Myös viranomaistoiminnassa ilmenevistä epäkohdista.
The problems, which are manifested old persons' and disabled persons' human rights' in coming true, they are caused by the ignorance of the people and authorities. From fact that it is not simply understood what their life is like. So the only solution and the hope of the better life are in these problems is it that old persons and disabled persons they get self to tell about their experiences and get the entitlement to their matter. Also from disadvantages, which are manifested in the action of the authorities.

Meillä Suomessa on perustuslaissa turvattu jokaiselle kansalaiselle mielipiteen ja sanan vapaus sekä oikeus vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen. Vaikeutena tässä on kuitenkin kansalaisilla se, ettei ole ollut kanavaa, minkä kautta äänensä kuuluviin saisi ja pystyisi vaikuttamaan yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen omista lähtökohdistaan. Varsinkin kun esimerkiksi päivälehtien mielipidesivut harjoittavat hyvinkin tiukkaa sensuuria ja läpi pääsevät vain ne kirjoitukset, jotka laulavat yleisen mielipiteen kuorossa ja tällä menollahan ei mitään epäkohtia korjata. Tässä mielessä lehtityöni on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus muuttaa tätä yhteiskuntaa paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi yhteiskunnaksi.
We in Finland have secured in constitution to every citizen an opinion and word's freedom and on every citizen is a right affects the developing of the society. Here the citizens have it as a difficulty that has not been a channel, with which help the elderly persons and disabled persons would get their vote to the ones belonging and would be able to affect development in the society their from own starting points. Especially, when the opinion pages of daily newspapers practise very tight censorship indeed and it is accepted only those writings, which sing a general opinion in the choir and any disadvantages are not corrected with this going. In this sense my paper work has been a unique possibility to change this into the society, which is better society.

Julkaisutoiminnassani olen lähtenyt siitä totuudesta, että epäkohtia ja puutteita ei korjata hyssyttelemällä eikä sillä, että kaikki epäkohdat kätketään yleisön tietoisuudesta. Asioita voidaan korjata vain siten, että nämä epäkohdat tuodaan julkisuuden valokeilaan ja samalla tuodaan esiin visiot oikeudenmukaisemmasta ja paremmasta viranomaistoiminnasta ja paremmasta yhteiskunnasta.
In my publishing activity I have started from that truth that disadvantages and shortcomings are not corrected by hushing, on the fact that all the disadvantages are hidden from big publics. The matters can to repair only so that these disadvantages will be brought to the beam of light of the publicity and at the same time will be brought out the visions from better from actions of the authorities and society.