Sodankylän outo idylli.

Sodankylä on heti Inarin jälkeen pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta, jossa on pohjoista ja eteläistä pituutta liki 170 km ja leveyttäkin Unarista aina Orajärven taakse asti. Näiden pitkien etäisyyksien vuoksi yksityisautojen käyttö on suoranainen välttämättömyys kaikessa liikkumisessa ja varsinkin kirkonkylällä asioimisessa.
    Vuosikymmenien ajan Sodankylän keskustan liikenteenne ja pysäköinnit olivat vapaita ja tästä muotoutui käytäntö, jossa oli helppoa asioida liikkeissä ja jossa myös monet eläkeläiset ja invalidit pitivät yllä sosiaalisia yhteyksiään istumalla Sodankylän keskustassa autoissaan ja tapaamalla tuttujaan. Kylän henkinen ilmapiiri oli avointa ja myös turistit viihtyivät Sodankylän vapautuneessa henkisessä ilmapiirissä. Vilkkaimpaan lomailuaikaan Sodankylän keskustassa oli lukuisia turistibusseja ja satamäärin matkailijoita kaikkialta maailmasta; jotka kansoittivat keskustan kauppaliikkeet.

Sitten tehtiin se, mitä Sodankylässä ei koskaan olisi pitänyt tehdä. Eli rakennettiin Sodankylän keskustaa idylli pelkän idyllin vuoksi ja näissä liikenteen muutostöissä jätettiin täysin huomioimatta Sodankylän autoilevan kansan tarpeet samalla kun keskustasta siivottiin pois niin eläkeläiset kuin invaliditkin – niin tarpeellisia kuin tämä sosiaalisten yhteyksien ylläpito olisi heidän mielenvirkeyttään ja henkistä jaksamista ajatellen ollutkin.
    Käytännössä tämä on johtanut siihen, että asiakkaat ovat kadonneet Jäämerentien varressa olevista kauppaliikkeistä siinä määrin, että keskustan yksi suosituimmista kaupoista, Kauppayhtiö, on muuttanut muualle, Kesko on suuntailemassa uutta liikekiinteistöä nelostien tuntumaan ja nykyisellä kehityksellä kunniakkaasta Jäämerentiestä on tulossa ”museokatu”, jossa ei montakaan kulkijaa liiku. Samoin turistibussit ovat ajaneet jo vuosia keskustan ohi, ovat käyneet kylän pohjoispäässä Kesoililla kahvilla tai ruokailemassa ja jatkaneet matkaansa. Tämä näkynee selvänä miinuksena keskustan kauppaliikkeiden liikevaihdossa.

Itse koettuna erityisen vaikeaksi nykyinen liikennejärjestely on osoittautunut invalidiautoilijoille.
    Kun ennen nykyisiä liikennejärjestelyjä pysäköinti oli vapaata, tämä mahdollisti mm. tukitelineen avulla liikkuvalle tetra paresis-invalidille mahdollisuuden henkilökohtaiseen asioimiseen keskustan liikkeissä. Joissakin liikkeissä palvelu oli jopa niin hyvää, että ajettuani liikkeen eteen, myyjä kävi kysymässä asiaani ja minua palveltiin suoraan autoon tarvitsematta liikkua autosta mihinkään. Nyt tämän päivän todellisuus on, että Kasarmintien risteyksestä Linja-autoasemalle asti, missä Sodankylän liikkeet valtaosin sijaitsevat, liikkeiden edustat, 5 – 10 leveät alueet, on merkitty kevyen liikenteen alueiksi, joissa ei vammaisten pysäköintiluvalla ole mitään merkitystä. Myöskään Jäämerentien varressa olevista pysäköintitaskuista ei löydy ainuttakaan invapaikkaa. Samoin eritäin suurena hankaluutena pyörätuolilla liikkuvilla on jalkakäytävien keskelle tehty vesiura, joka merkitsee kaltevia tasoja, joita on erittäin vaikeata liikkua ja yhdellä kädellä kelaaville täysi mahdottomuus.

Suomi on ratifioinut monet kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joissa on säädetty myös vammaisten oikeuksista. Yksi näistä säädöksistä on syrjinnän kielto. Eli ketään ei saa saattaa toisia huonompaan asemaan terveydentilan, uskonnollisen vakaumuksen, mielipiteen ym. syiden perusteella. Samoin säädetty on, että viranomaisten ja tuomioistuinten tulee aina ratkaisuja harkitessaan ottaa huomioon vammaisuudesta johtuvat erityisvaatimukset. Kuin myös, että heikommassa asemassa olevan positiivinen erityiskohtelu on oikeutettua silloin kuin se on tarpeen tosiasiallisen tasavertaisuuden saavuttamiseksi. (Varatuomari Juhani Parkkari: ”Vanhusten ja vammaisten ihmisoikeudet”)

Nyt näiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valossa tarkasteltuna Sodankylän keskustan liikennejärjestelyt herättävät monta kysymystä:

1. Onko sillä seikalla, ettei Jäämerentienvarresta väliltä Kasarmintie – linja-autoasema, missä valtaosin Sodankylän liikkeet sijaitsevat, löydy ainuttakaan vammaisten pysäköintipaikkaa, invalidiautoilijat saatettu Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan ja muiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisesti toisia huonompaan asemaan?
2. Onko poliisilla oikeus vaatia invalidiautoilijoita käyttämään sellaisia terveille tarkoitettuja pysäköintitaskuja, joissa invalidi ei pääse autostaan ulos edes hätätapauksessa tai joutumatta autosta ulos pyrkiessään välittömään hengen tai terveyden vaaraan?
3. Mitkä ovat tukitelineen avulla liikkuvan tetra paresis-invalidin asioimismahdollisuudet keskustan liikkeissä kun liikkeiden läheisyydestä ei löydy satojen metrien säteeltä ainuttakaan vammaisten pysäköintipaikkaa, ja kun vammaisten pysäköintilupa ei oikeuta pysäköimään kevyen liikenteen alueille?
4. Onko kuvissa näkyvät mittavat kinokset (ja kesäiset kivikot) tärkeämpiä kuin invalidien oikeus ihmisarvoiseen elämään?