Uskoisinpa, että jokaisella terveellä nuorella on nuoruutensa päivinä unelma pitkästä iästä ja terveydestä aina vanhuuden päiviin asti. Useimpien kohdalla tämä unelma toteutuu ja heille terveys on sellainen itsestäänselvyys, johon ei juuri kiinnitetä huomiota eikä terveyttä osata juuri arvostaa. Kuitenkin keskuudessamme on monia meitä, joiden terveys on liikenneonnettomuuden, työtapaturman tai sairauden takia mennyt joskus hyvinkin nuorella iällä ja lopullisesti.
     Omakohtaisesti tiedän, mitä on menettää terveys 38-vuotiaana täysin terveenä kaverina yhdessä silmänräpäyksessä. Tästä alkaa sellaiset elämän realiteetit, jonka ymmärtävät vain ne, jotka ovat sen omakohtaisesti kokeneet. Tiedän mitä on kun toivo ja epätoivo käyvät sylipainia keskenään. Tiedän, mitä on kun joutuu rakentamaan kaikki elämänarvot uudelleen ja tiedän myös mitä on kun vähitellen viimeisinkin ystävä jää tulematta. Mitä on olla kaiken ulkopuolella hylättynä ja unohdettuna juuri silloin kun kaikkein kipeimmin ulkopuolisten henkistä tukea ja rohkaisua tarvitsisi.
     Ja meitä on. Yksin liikenteessä maassamme loukkaantuu eräiden tilastojen mukaan noin 13.000 ihmistä vuosittain. Osa näistä on pysyviä vammautumisia, tetra- ja para- invalideja. Työtapaturmat vammauttavat monia, samoin mitä moninaisemmat sairaudet ja uskoisin, että jokainen terveytensä menettänyt joutuu käymään läpi samat koettelemukset ja elämän arvojen uudelleenarvioinnit kuin mitä itse olen läpikäynyt, ja että kaiken ulkopuolelle joutuminen on monen vammautuneen suurin ongelma, varsinkin kun meillä on äärimmäisen vähän sellaisia harrastuksia ja toimintaa, jossa vammautunut, jopa pyörätuoleineen, voisi kokea olevansa tasavertainen ihminen ihmisten joukossa.
     Nyt näihin vammautumisiin liittyviin ongelmiin on lähdetty etsimään todellisia ratkaisuja meillä Sodankylässä perustetun invalidiyhdistyksen puitteissa. Tavoitteemme on turvata invalideille ihmisarvoinen elämä ihmisenä ihmisten joukossa. Toiminnassamme lähdemme siitä että me tarvitsemme toinen toisiamme kantaessamme toistemme kuormia ja ponnistelussa yhteisten päämääriemme hyväksi.
     Aivan ensimmäinen vaihe, jossa terveytensä menettänyt ihminen ja hänen omaisensa todella ympäristönsä tukea tarvitsee, on se tilanne, jossa vammautuminen tapahtuu tai invaliditeettiin johtava sairaus ilmenee. Nyt lähdemme siitä, että juuri vammautuneet, jotka itse ovat läpikäyneet saman prosessin ja voittaneet, ovat parhaita alan asiantuntijoita olemaan tukena niin potilaalle kuin hänen omaisilleen. Samoin monet arkielämän kysymykset, kuten eläkejärjestelyt, ovat uusia ja tuntemattomia alueita monille ja yhdistyksen puitteissa voimme opastaa ja auttaa arkielämän järjestelyissä.
     Toinen haaste vammautuneen elämässä on se arkipäivän realiteetti, jonka vammautunut joutuu kohtaamaan kotiuduttuaan sairaalasta tai kuntoutuslaitoksesta. Elämällä täytyy olla tarkoitus ja tavoitteita, jotta elämä on mielekästä ja henkisiä virikkeitä antavaa. Olen joskus tuuminut, että ihminen jaksaa ja kestää melkein mitä vain kunhan hänellä on riittävä syy jaksamiseen ja kestämiseen. Erityisesti tämä tulee näkyviin vaikeastivammautuneiden invalidien kohdalla, joilla saattaa olla edessään jopa kymmenien vuosien pyörätuolielämä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että myös pyörätuolikaveri voi elää sisältörikasta ja haastavaa elämää silloin kun hänellä on elämälle tarkoitus ja sellaista toimintaa, johon liittyy vaikka vain pienikin toivo siitä, että kerran koittaa päivä jolloin kaikki on toisin.
     Tämä on se sektori, jossa voimme tehdä paljon toinen toistemme henkisen jaksamisen ja henkisten virikkeiden hyväksi. Niinpä aivan yhdistystoiminnan ensimmäisinä päivinä on tullut esille ajatus lähteä toteuttamaan "välittävä lähimmäinen" periaatetta ja käydä tervehtimässä niitä invalideja, jotka joutuvat pitkiä aikoja olemaan samojen seinien sisällä ilman vuorovaikutusta ympäröivään elämään.
     Nyt kun toimintaamme pääsee kannattajajäsenenä mukaan myös terveet ihmiset, näkisin tässä ratkaisun monen vammautuneen pitkiin yksinäisiin päiviin. Että on olemassa joku, joka välittää ja haluaa pitää yhteyttä. Vaikka vain kahvikupillisen seurana ryyppäämässä. Tämän lisäksi jo nyt on netissä Sodankylän invalidiyhdistyksen kotisivut, jonne tekstejä ja vieraskirjaviestejä toivomme monilta ja uskon, että myös näistä kotisivuista muodostuu informaatio- ja henkisiä virikkeitä antava kommunikointikanava.

Marraskuussa 2000
Leo Salmela
Sodankylän Invalidiyhdistys ry