|
Vanha sanonta: "Kukapa sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse", pätee niin
monessa asiassa. Eli
että. Jos jäämme vain passiivisena olemaan ja odottamaan parempaa aikaa ja muutoksia
parempaan, tätä me itse kukin saamme odottaa lopun ikäämme. Meidän on
tartuttava tositoimiin ja lähdettävä
korjaamaan epäkohtia sekä rakentamaan niin itsellemme kuin koko
kansakunnallekin parempaa tulevaisuutta.
Tämän tosiasian ovat oivaltaneet myös Lapin invalidit, jotka
aivan viimeaikoina ovat lähteneet entistä ponnekkaammin ajamaan asioitaan ja
puolustamaan oikeuksiaan niin paikallisella
kuin valtakunnallisellakin tasolla. Invalidiyhdistyksiä on nykyään jo
useimmissa Lapin kunnissa ja toimivat aktiivisesti. Rovaniemen seudun
Invalidiyhdistykseen kuuluu kolmisensataa jäsentä, Inarissa jäsenmäärä on yli
80 ja viimevuoden lokakuussa meille Sodankylään perustetun
Invalidiyhdistyksen jäsenmäärä on jo 40 ja uusia jäseniä liittyy jatkuvasti.
Samoin toimintamme on lähtenyt kiitettävästi käyntiin ja tuloksia toiminnasta
alkaa myös ilmetä.
Merkillepantavaa on myös se, että Sodankylän
Invalidiyhdistyksen puheenjohtaja Matti Kuivila on nyt nimetty myös kunnan
vammais-neuvoston puheenjohtajaksi ja käytännössä tämä merkitsee sitä, että
invalidien asiat tulevat olemaan kunnallisella päätäntätasolla entistä
ponnekkaammin esillä ja ilmeisesti vastaisuudessa vältytään myös niiltä
invalidien ihmisoikeuksia loukkaavilta liikenne- ym. yhteiskuntaratkaisuilta,
joita viimevuosina on Sodankylässä tapahtunut.
Keskiviikkona
28.3 pidettiin Sodankylän Invalidiyhdistyksen ensimmäinen kevätkokous, jossa
suuntailtiin yhdistyksen toimintaa ja tavoitteita.
Päätettiin mm. lähettää Invalidiliittoon aloite siitä, että
kuntoutuslaitosten yhteyteen saataisiin myös hammashoitoyksiköt.
Siviilielämässä kun hammaslääkäriin pääsy saattaa tuottaa vaikeasti
vammautuneille huomattavia vaikeuksia joten hammashoito kuntoutusjaksojen
yhteydessä on perusteltua.
Toisena
keskeisenä toimintavuoden tavoitteena on, että Invalidiliiton
liikuntakouluttaja Seija Lehikoinen, joka viime viikkoina on kiertänyt
Lapissa, tulee syksymmällä uudelleen kouluttamaan eri yhdistysten
liikuntavastaavat huolehtimaan paikallisella tasolla invalidien
omatoimisesta, kuntouttavasta ja yleiskuntoa yläpitävästä liikunnasta niin,
että invalidit pystyisivät mahdollisimman pitkään selviytymään
siviilielämässä ja näin sen lisäksi, että invalidien elämänlaatu olisi
korkeampi, tällä tulisi olemaan myös huomattava kansantaloudellinen
merkitys.
Edelleen kevätkokouksessa kiinnitettiin huomiota invalidien
autoverokysymyksiin, invalidipassiin, vammaisten pysäköintilupiin ja
taksikorttiin sekä näiden saatavuuteen niin, että kaikki invalidit pääsisivät
osallisiksi heille kuuluvista lakisääteisistä oikeuksistaan.
Samoin päätettiin kesän tullen järjestää
luonto- ym. retkiä, joilla ylläpidetään mielen-virkeyttä ja rakennetaan
yhteenkuuluvuutta.
Näiden
kevätkokouksessa esille tulleiden tavoitteiden lisäksi ilmassa on ollut myös
ajatusta oman, jokaiseen kotiin Sodankylässä jaettavan informaatiojulkaisun
toimittamisesta.
Asiahan on niin, että vaikka invalidit
ovatkin oikeuksiltaan ja ihmisarvoltaan tasavertaisia muiden kanssa,
invalidien elämään liittyy kuitenkin myös sellaisia erityispiirteitä, jotka
vain invalidit itse tuntevat, mutta jotka myös eri viranomaisten olisi
tunnettava, jotta kohtelu ja asioiden hoito olisi asianmukaista.
Nyt tällainen invalidien elämästä,
erityistarpeista ja oikeuksista kertova julkaisu auttaisi eri
viranomaistahoja ymmärtämään invalidien elämää ja monet, lähinnä
tietämättömyydestä johtuvat ongelmat voitaisiin vastaisuudessa välttää.
Edelleen on ollut merkillepantavaa tietty näkymätön raja
vammautuneiden ja terveiden välillä. Tämäkin paljossa siitä syystä, että
terveet eivät aina tiedä, miten vammautuneeseen tulisi suhtautua ja näin
monet ihmissuhteet katkeavat vammautumisen myötä tai jäävät syntymättä, niin
tarpeellisia, jopa välttämättömiä kuin ne vammautuneille olisivatkin.
Tosiasia kuitenkin on, että me vammautuneetkin olemme aivan
tavallisia ihmisiä omine iloinemme ja suruinemme emmekä kaipaa mitään
erityiskohtelua enempää kuin vammautuminen esim. liikkumisen muodossa
aiheuttaa. Edelleen haluamme korostaa sitä, että ei tämä pyörätuolielämäkään
loppujenlopuksi niin kauheaa ole, ja että myös invalidit voivat elää
sisältörikasta ja täysipainoista elämää sekä osallistua aktiivisesti
yhteiskuntamme kehittämiseen ja kansakuntamme tulevaisuuden rakentamiseen
tasavertaisena kansalaisena - ihmisenä ihmisten joukossa.
Myös
tässä tarkoituksessa oma ilmaisjakelujulkaisu puolustaisi olemassaoloaan
käden ojennuksena ja sillan rakentajana terveiden ja vammautuneiden välillä.
Varsinkin, kun kuka tahansa voi jo huomenna olla yksi meistä.
Sodankylän Invalidiyhdistys ry. |