|
Sodankylän Invalidiyhdistys ihmisen asialla
Tiistaina 2.4 Sodankylän Invalidiyhdistys kokoontui toiseen kevätkokoukseensa
päättämään
tavanomaisista kevätkokoukseen kuuluvista asioista sekä suuntailemaan tulevaa
toimintaansa. Merkillepantavaa kokouksessa oli osanottajien suhteellinen
runsaus ja aktiivisuus osallistua keskusteluun.
Vaikka meillä Suomessa nykyään on invalidien, vanhusten ja vammaisten
ulkoiset
elinolosuhteet todella hyvällä mallilla verrattuna vaikkapa huutolaisaikaan
eikä näillä alueilla ole enää paljoakaan korjattavaa, on kuitenkin niin
moni
invalidi, vanhus ja vammainen joutunut omakohtaisesti kokemaan, mitä on kun
ihminen terveytensä menettämisen myötä menettää
myös arvon ihmisenä ja joutuu
ympäristönsä taholta asennesyrjinnän tai jopa suoranaisten
ihmisoikeuksien
loukkausten uhriksi. Samoin monilla on omakohtaisia kokemuksia siitä, miten
toivotonta on yhden ihmisen saada äänensä kuuluviin ja asialleen oikeutusta ja
niinpä niin monet invalidit, vanhukset ja vammaiset ovat tyytyneet osaansa ja
vetäytyneet omiin oloihinsa ja asennesyrjinnät sekä ihmisoikeuksien loukkaukset
jatkuvat jatkumistaan vaikka nämä ovat Suomenkin ratifioimien kansainvälisten
ihmisoikeussopimusten vastaisia.
Nämä invalidien, vanhusten ja vammaisten
ihmisarvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset herättivät
kevätkokouksessa
vilkkaan keskustelun, jonka päätteeksi päätettiin liittää
kokouksen
pöytäkirjaan seuraava päätöslauselma:
Käytännössä tämä päätöslauselma
merkitsee
sitä, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin
kamppailemaan oman ihmisarvonsa ja
ihmisoikeuksiensa puolesta. Sodankylän Invalidiyhdistys tulee puuttumaan asiaan
aina kun joku joutuu ympäristönsä taholta väärin kohdelluksi.
Tapahtuipa tämä
sitten yksityisten tai viranomaisten taholta. Yhdistys toivookin, että väärän
kohtelun
kohteeksi joutuneet ottaisivat rohkeasti yhteyttä yhdistyksen edustajiin, kuten
puheenjohtaja Matti Kuivilaan tai tiedotusvastaavaan Leo Salmelaan ja
pohdittaisiin yhdessä asiaa ja ryhdyttäisiin asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Huhtikuussa 2002 |